30.01.2010 - 08:57
Nyt on ollut jo kauan ihan liian kylmä. Lenkilläkin koirien varpaita palelee, jopa Jäynän karvaisia varpaita. Treenejäkään ei ole ollut liiallisen kylmyyden takia. Jäynän piti tulla meidän agitreeneihin Frendin juoksun ajaksi, mutta oli niin kylmä, että treenit peruttiin. Ärrinmurrin. Jäynän kanssa päästää näillä näkymin keväällä omaan agiryhmään.
Olen pari kertaa käynyt bussilla Karhulassa Jäynän kanssa. Bussilla siksi kun oma asuto ei vaihteeksi toimi. Paikallisliikenteen bussissa J piippailee koko ajan, mutta kun päästää Karhulaan menevään busiin niin äijä hyppää viereiselle penkille ja käy pötköttelemään. Siinä se sitten makoilee kunnes päästään perille. Taitava pikkukoira <3
17.12.2009 - 15:15
Ollaan me edelleen hengissä, en vain ole kerinnyt pahemmin tänne kirjotella.
Meillä on kissanpantuja! Ne on aivan valloittavia persoonia. Pentujen blogi löytyy osoitteesta taystuhot.blogspot.com
Jäynän kanssa ollaan treenailtu tottiksia, lähinnä seuraamista, perusasentoa ja luoksetulon loppuasentoa. Noutoa ollaan kanssa jatkettu ja muutamia höpöhöpö juttuja kanssa. Kävin messarissa voittajanäyttelyssä molempina päivinä ja nyt on koirilla hienot uudet vermeet, molemmille ostin uudet hihnat ja pannat. Ja tietenkin piti ostaa uusi pallo kun edellinen hajosi viime kerralla agitreeneissä.
Jäynä täytti jo kaksi! Miten se aika meneekin niin nopeasti? Vastahan sitä jännitettiin synnytystä ja minkälaisia vauvoja tulee ja nyt ne on jo aikuisia! ..tai no "aikuisia" :D Jäynä on kyllä rauhoittunut todella paljon, se on kuin toinen koira kun muistelee sen pentuaikoja. Se on ottanut nuo pennut tosi hyvin, ei välitä niistä ollenkaan! Kun pentu tulee sitä puskemaan niin Jäynä vaan on, se ei reagoi niihin juurikaan. Ruokaa se koirraa niiltä pölliä :)
On se vaan niiin ihana <3
Koitan ulkoiluttaa kameraa viikonloppuna, sormet vaan tuppaa jäätymään kun pakkasta on sellaset -22'C. Nyt on oikeasti TALVI, lumi vaan puuttuu. On ollut kyllä kiva käydä koirien kanssa lenkillä kun on pakkasta ja aurinko paistaa. Sais sitä lunta kyllä tulla vielä lisää, nyt taitaa muutama sentti olla. Ja sitä odotellessa, että pääsee taas jäälle lenkille <3
20.09.2009 - 20:45
Jäynä on pop. Se on saanut jostain kyvyn keskittyä! Se osaa seurata hienosti ja käännökset kaikkiin suuntiin, myös paikallaan. Ja peruuttaakkin se osaa. Täyskäännöstä PK tyylillä ei olla koitettu mutta muuten sujuu hienosti. Luoksetulo on kanssa hieno, tulee lujaa ja lähelle. Paikallaolot on kanssa ihan ok. Istuminen on edelleen vaikeeta, J menee tosi helposti maahan. Se on sille aina ollu kaikista helpoin juttu.
Sen kanssa on ihan älyttömän kiva tehdä! Ja kun se oppi sen pallon palauttamisenkin niin palkkaaminenkin on paaaljon helpompaa.
Jäynä toimii myös häiriössä, tosin aika rajoitetussa mutta kuitenkin! Se on edistynyt niiiiin paljon! Jäynä vaan on paras <3
07.09.2009 - 21:46
Nyt on eläinlääkärissä käyty, lääkkeet syöty ja sairausloma lusittu. Kovinkaan paljon viisaammaksi ei tultu, mutta onneksi mistään vakavasta ei ole kyse.
Lekuri sanoi heti kun kuuli oireet, että sydänvika. Sydän ja keuhkot kuitenkin kuulostivat normaaleilta. Lääkäri mittasi myös lämmön, sekin oli normaali. Otettiin parit röntgenit keuhkoista ja sydämestä, kaikki siellä ok, Toisessa keuhkossa oli imusolmukealueella jotain tummentumia, mutta siitä ei kuulemma tarvitse olla huolissaan. Sitten J pölläytettiin ja jäätiin käytävälle odottelemaan pojan nukahtamista. Kun Jäynä nukkui, se vietiin toiseen huoneeseen enkä enää saanut mennä mukaan. Siellä lääkäri tutki Jäynän nielun ja otti verikokeita. Nielussa oli kurkunpään rustot ärtyneet, muuten kaikki ok. Sain Jäynän takaisin ja odoteltiin sen heräämistä ja verikokeiden tuloksia. Vihdoin saatiin verikokeiden tulokset, kaikki ok.
Lääkäri tuli siihen tulokseen, että Jäynällä mahahapot nousevat nieluun ja ärsyttävät sitä. Saatiin mahan limakalvon suojalääkettä ja happosalpaajia. Lisäksi sairausloma ja ohje antaa kevyttä ja helposti sulavaa ruokaa.
Jäynä ei kauheasti ilahtunut kun röntgenit piti ottaa niin, että koira on selvin päin. Näin taataan se, että keuhkoissa on mahdollisimman paljon ilmaa. Pikkusen tuli vänkyröitä kuvia kun ukko hieman esitti mielipidettään asiasta, mutta onnistuneet otokset kuitenkin. Nelisen tuntia taisi klinikalla vierähtää ja kotona oli hyvinkin rauhallinen poika, lähinnä J vain nukuskeli päätään selväksi.
Lääkäri katsoi myös Jäynän jalan, se oli hyvä eikä sille tarvinnut tehdä mitään. Se paranikin hienosti vaikka olikin aika pahan näköinen.
Onneksi ei ollut mitään vakavaa. Muutama yö tuli valvottua ja kyllä lääkärissä pelotti. Varsinkin sen jälkeen kun lääkäri mainitsi sen sydänvian. Onneksi Jäynä on taas oma iloinen ja vauhdikas itsensä <3

Karvanlähtö? Ai mikä karvanlähtö?
11.08.2009 - 18:36
Tänään jalka näyttää tältä

Tostaina aamulla mennään eläinlääkäriin, tosin muusta syystä mutta katsovat jalan samalla. Jäynä on alkanut välillä yskähtäämään/kakaiseemaan ja on muutenkin jotenkin kummallisen oloinen joten mennään syytä selvittelemään. Puhuin lekurin kanssa puhelimessa noista oireista ja tuosta kintusta ja lekuri sanoi ettei hengen hätää ole mutta hyvä se on lekurin katsoa ja saatiin sitten torstaille aika.
10.08.2009 - 20:30
Tänään sitten Jäynä satutti jalkansa lenkillä. Oltiin pari tuntia hiekkamontulla ja J teloi koipensa sielä, vasemman etujalan isoin antura on tuusannuuskana :( En tiedä mihin se kintun satutti, ääntäkään ei missään vaiheessa kuulunut vaikka jalka on tuossa kunnossa. Lenkki loppui sitten siihen kun koira alkoi ontua, toivottavasti paranee hyvin.

06.08.2009 - 16:07
Ollaan tehty jälkeä nyt vähän ahkerammin, tosin vaan tossa takapihalla. Alkusähläyksen jälkeen Jäynä tekee ihan hyvin. Välillä eksyy alueelta mutta palaa kyllä takaisin. Ilmaisee ihan ok, välillä tarvii hiukan apuja. En usko, että metsäjälkeä ruvetaan tekemään, peltojälkeä ennemmin. Ainakin nyt toistaiseksi jatketaan näin.
Kamalia mörköjä on taas tullut vastaan:


Poikkeuksen aikaisempiin mörköihin tekee tuo kaatunut oranssi tolppa. Ensimmäisen kerran nimittäin Jäynä meni itse katsomaan pelkäämäänsä kohdetta, olihan sillä karvat pystyssä, hampaat irvessä ja se murisi kovaa mutta se meni silti katsomaan sen! Aikansa kierteli ja kaarteli mutta meni tutustumaan! Aina ennen se on vaan kääntänyt pään pois kohteesta ja ollut sitä mieltä, että jos sitä ei nää sitä ei ole olemassa. Tuo kivikin oli työn ja tuskan takana, että sain J:n tutustumaan siihen.
Muutenkin se on nyt parina päivänä taas mullistellut lenkillä vastaantulijoita siihen malliin, että koko ajan saa olla tarkkana sen kanssa. Josko se tuosta taas.
24.07.2009 - 19:45
Käytiin eilen illalla Jäynän kanssa paimentamassa. Kolmisen tuntia oltiin hyttysten syötävänä ja tuloksena aika tyly tuomio: ei tule Jäynästä paimenkoiraa :(
Seitsemän pintaan oltiin paikalla, meitä oli yhteensä viisi. Mentiin pellon reunaan seuraamaan miten muiden treenit meni ja mitä ne teki. Jäynän vuoro oli viimeisenä. Tehtiin pelkästään kuljetuksia. Jäynä tuntui olevan pelkästään iltakävelyllä, se ei edes huomannut lampaita, merkkaili puolen metrin välein ja kakkasi kaksi kertaa. Jonkun aikaa käveltiin laidunta ristiin rastiin ja lopetettiin siihen. Otettiin vielä toinen kierros, mutta samanlaista pissimistä se edelleen oli. Ei kuulema kannata hirveästi toivoa, Jäynä tuskin tulee syttymään.
21.07.2009 - 16:59
Olipas hulinaa viikonloppuna, lauantaina olin tokon sm-kisoissa Kangasalla turistina koirien kanssa koko päivän ja sunnuntaina ennen kukonlaulua lähdettiin ajamaan Karjaalle näyttelyyn.
Kangasalle kisoihin ei onneksi ajanut kotoa kuin vartin verran. Lähdin joskun puoli ysin jälkeen vasta. Olipas kiva nähdä taas Jäynän siskoja Steppiä ja Laraa sekä ihanaa Neppu-äiteetä. Ja tietysti kaikkia muitakin tuttuja! Oli kiva kuulla muiden kuulumisia :)
Koirat oli mukana hulinassa vähän yli kolmeen asti jolloin ne oli pakko viedä autoon huilimaan, Jäynä kävi niin kovilla kierroksilla, että luulin jo sen tukehtuvan. Frendi oli jo nukkunut moneen kertaan ja Jäynä vaan keräsi kierroksia lisää mitä kauemmin sielä oltiin.
Kanttiinissa oli yksi tuttu myymässä kun kävin kahvin ostamassa. Siinä sitten jotain juteltiin ja hän sitten kysyi, että "tulitko osallistumaan vai vaan kattomaan?" :) Ihan pikkasen pienemmistä kisoista ajattelin aloittaa :D
Kotona oltiin sitten illalla joskun kuuden kieppeillä. Ja aamulla neljältä soi kello. Puoli kuuden pintaan olin naapurista Jennaa, Maraa ja Taiga-tipsua hakemassa ja varttia vaille kuusi lähdettiin ajamaan Karjalle.
Karjaalla oltiin vähän ennen yhdeksää. Olin ilmoittanut molemmat koirat koska ne olivat samalla tuomarilla ja tiesin, että eivät ainakaan samaan aikaan kehässä ole. Reilu tunti kierreltiin koirien kanssa aluetta ennen kehien alkua ja tavattiin Emmi ja Step. Kymmeneltä alkoivat sakemannit ja vein Jäynän autoon siksi aikaa kun olin Frendin kanssa kehässä. Sakemanneja oli ilmoitettu 20 ja bortsuja 16. Kun Frendin osuus oli ohi kävin vaihtamassa koirien paikkoja ja juoksentelin Jäynän kanssa tukka putkellaan pitkin aluetta että se edes vähän rauhoittuisi. No, ei se rauhoittunut. Päin vastoin. Vähän ennen bortsujen alkamista makuutin sitä aidan vierellä lähellä kehää kun odoteltiin junnujen alkamista. Piippiippiippiiip.... Steppi makasi vieressä aivan rauhallisena ja nukkuikin välillä. Kehässä Jäynä käyttäytyi kuitenkin ihan hyvin, se seisoi paremmin kuin Tampereen näyttelyssä eikä yrittänyt kiivetä tuomarin syliin kun tuli kopeloinnin aika. Heti kun lähdettiin liikkeelle niin häntä oli taas mallia suomenpystykorva.
Jäätiin kehän laidalle odottamaan Stepin vuoroa ja välillä käytiin tipsukehällä katsomassa miten Taigalla menee. Hienosti koko porukka kyllä pärjäsi! Oli tosi kiva päivä.
Arvosteluja saatiin tämän näköisiä. Tuomarina oli Reijo Tuovinen.
Jäynä: Keskivoimakas. Hyvä pää. Rungon mittasuhteet oikeat. Hyvä karvanlaatu. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu lyhyellä askeleella. Tuloksena EH1
Frendi: Alle keskikoon. Hieman hentoluustoinen narttu. Hyvä pää. Hyvä selkälinja. Hieman pysty olkavarsi. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu jäntevästi. Riittävä askelpituus. Miellyttävä luonne. Tuloksena EH3
Päivän tavoitteet täyttyivät, Frendin kanssa tavoite oli EH vaikka odotin kyllä H:ta. Jäynän kanssa tavoitteita ei juuri ollut, sillähän on jo yksi EH Tampereelta. Iloinen yllätys tuo EH kyllä oli :) Kotimatkalle päästiin jo joskus kahden hujakoilla. Frendi ja Taiga nukkuivat koko kotimatkan, Jäynä piippaili välillä hiljempaa välillä kovempaa. Koko viikonlopun sillä oli pilli kurkussa, mutta loppupeleissä se kuitenkin rauhoittui yöllä nukkumaan.
Tämä taisi olla sitten viimeinen näyttely. Suunitelmissa olisi leikkuuttaa Jäynä syksyllä. Tarkempaa ajankohtaa en vielä tiedä, mutta odotellaan ainakin, että tämä mätäkuu menee ohi.
Laitan myöhemmin kuvia kunhan saan omalle koneelle niitä, itselläni ei ollut kameraa mukana ollenkaan.
01.07.2009 - 19:06
Jäynä osaa!! NOUTAA! Se oppi sen ihan itse eilen <3 Sen kanssa on kokeiltu kaikki kikat mitä maailmasta löytyy mutta mistään ei ole ollut apua, kakara kun ei ole osannut edes juosta lelu suussa. Saman tien kun alkoi liikkua niin lelu tipahti.. Eilen leikin sen kanssa ja alkuun se näytti vähän hassulle, niinkun se ei ihan olis ymmärtänyt jotain. Sit sillä ihan selvästi syttyi lamppu päässä ja se rupesi palauttamaan leluja takaisin heitettäväksi. Tänään oli tietysti pakko kokeilla uudestaan ja edelleen se tuo takaisin! Nyt on kokeiltu lelulla, kepillä ja kävyllä ja kaikki se tuo takaisin! Maailman taitavin jätkä <3
25.06.2009 - 08:16

Kesämiäs ottaa rennosti :D
10.06.2009 - 13:36
Noniin, pitkästä aikaa. Ollaan toihuttu vaikka mitä, mutta ei ole tullut päiviteltyä tänne mitään.
Toukokuussa oltiin paimennusleirillä Poikkoossa Kaisa Hilskan luona. Kivaa oli ja Jäynä kyllä syttyi. Lauantaina kuljetuksissa se ei oikein hiffannut, että mikä tää juttu oikein on. Kyllä se niitä lambeja katteli mutta muuten koko kuljetusharjotuksen ajan se merkkaili kaikkia ruohonkorsia mitä laitumelta löytyi. Ja söi kakkaa. Ja paljon.
Hetken päästä päästiin pyörötarhaan harjottelemaan flankkauksia. Hienosti Jäynä lampaita pyöritteli, nyt se jo tiesi, että mikä juttu tää on.
Yövyttiin Lomahyppäyksessä, yö oli tosi levoton eikä juurikaan tullut nukuttua. Aamulla lähdettiin taas katsomaan lampaita. Taas aloitettiin kuljetusharjoituksilla. Samanlaista se oli kun edellisenäkin päivänä, merkkailua ja kakan syömistä.
Pyörötarhassa Jäynä oli oikeasti hyvä! Se flankkasi hyvin ja löysi tasapainon, se tarjosi tasapainoa useampaankin kertaan. Alkuun sitä piti muutaman kerran auttaa irrottamaan lapaat aidasta mutta loppupeleissä se teki sen ihan itse, reipas ipana <3 Yksi pässi meinasi ruveta isottelemaan, pariin kertaan Kaisa sitä toppuutteli ettei se rupea puskemaan, mutta lopussa Jäynä sille pässille kertoi ettei sille kannata alkaa :D
Ainiin, sunnuntaina pyörötarhatreenissä oli kuusi lammasta. Aluksi Jäynä ei osannut laskea kuin neljään, se jätti kaksi lammasta aidan viereen möllöttämään ja pyöritteli vain neljää. Kyllä se sitten haki ne loputkin mukaan hommaan. Jäynä oli selkeästi parempi sunnuntaina, se oli yöllä ilmeisesti katsellut lammasunia :D
Eilen käytiin taas paimentamassa Kaisan luona. Taasen alkoi kuljetuksilla. Jäynä oli vaan lenkillä. Se ei ymmärtänyt mitä oikein sielä tehtiin. Kyllähän ne lampaat kulki kaikenmaailman kiemuroita ja meni sinne suppiloon kummastakin päästä kun minä kävelin pitkin tarhaa ja vedin koiraa narussa perässä.
Sitten päästiin taas pyörötarhaan. Taaskin meni paljon paremmin kuin kuljetukset. Suurin osa ajasta meni kuitenkin siihen muisteluun, että mitä näille pitikään tehdä. Hyvin Jäynä kuitenkin toimi, se on semmonen tuikkuvalo :D Välillä näkyy selkeitä paimenen piirteitä ja välillä vähän heikompi tuikahdus :) Ehdottomasti se leiri oli Jäynälle sopivampi kun yön yli sai miettiä asioita ja seuraavana päivänä päästiin jo eteenpäin. Harmittaa kun tämän vuoden leireille ei ole tilaa, mutta ehdottomasti mennään vielä.
Viimeviikolla käytiin mätsärissä. Mentiin bussilla. Jäynä käyttäytyi hienosti vaikkakaan ei se hiljaa ollut hetkeäkään. Mätsärissä se sitten laitettiin isoihin pentuihin(!!). Hienosti poika esiintyi ja lilan nauhan sai. Sielä oli lilat ja vihreät nauhat :D Lila oli sama kuin punainen ja vihreä sininen. Lilojen kehässä edelleen esiintyi hyvin mutta ei päästy jatkoon. On se kyllä niiiin nätti, ja muutenkin aivan ihana <3 Oltiin sielä varmaan reilu kolme tuntia ja tietenkin kaatosateessa. Lopuksi vielä käytiin leikkimässä kaverin tipsutytön kanssa.
Lisäksi ollaan tehty tottiksia, meidän motto tässä hommassa onkin hiljaa hyvä tulee. Eli edetään hitaasti, Jäynän keskittymiskyvyn mukaan. Se on paljon paljon parempi kuin talvella. Tuola mätsärissäkin tehtiin seuraamista sun muuta ja ihan hyvin se keskittyi, talvella ei olis tullu mieleen edes yrittää.
Ollaan aika päljon käyty uimassa, Jäynä tykkää kyllä mutta se ensimmäinen kastautuminen on vaikea. Se miettii ja miettii mutta kun kastautuu ensimmäisen kerran niin se ui oikein mielellään. Läydettiin myös kiva hiekkamonttu jossa ollan pari kertaa käyty koirien kanssa lenkillä. Laitan pari kuvaa vielä yhdeltä hiekkamonttureissulta. Laitan varmaan lisää kunhan saan kaikki kuvat omalle koneelle, kaikki kun ei ole mun ottamia kuvia.

^Matkalla rinnettä ylös

^Kukkulan kuningas :) Tuo sen läähätystyyli on ihan omaa luokkaansa. Kieli ei tule koskaan ulos suusta, Jäynä vetää sen rullalle. Se saattaa mennä koko kierroksen mutta vahingossakaan ei koskaan tule ulos suusta :) Hassu lapsi <3
09.06.2009 - 15:16
Täälä ollaan! Päivitykset on ihan vaan vähän jäpöstellyt vaikka ollaan me kaikkea tehtykkin. Nyt en kerkiä suurempia kirjotella, jatkan löpinöitä toinen kerta. Muutaman kuvan laitan kuitenkin yhdeltä uimareissulta.




On se vaan niiiin nätti <3
11.04.2009 - 10:02
Eilen tehtiin tottiksia samalla kun oltiin mettälenkillä. Jäynä teki tosi hienosti! Malttoi keskittyä jo hieman ja teki tosi nopeasti. Palkkana oli leikki kun ei nameja ollut mukana. Molemman käyvät jätkälle yhtä hyvin, enemmän keskittymistä vaativat jutut, kuten perusasennossa pysyminen kauemmin kun nanosekunnin, paremmin toimii patukka.
Kotipihaan kun tultiin niin joku hirviö-naapuri kehtasikin tampata mattoja! Jäynä pelkäsi niin paljon, että sillä sekunnilla kun se kuuli äänen se nosti jokaisen karvan pystyyn ja lähti juoksemaan auringonlaskuun. Onneksi se oli hihnassa, en tiedä minne asti se muuten olisi juossut. Koko matkan rappukäytävään asti se juoksi silmät muljahdellen karvat pystyssä hihna kireällä edestakaisin. Toinen koira käveli täysin rentona vierellä eikä reagoinut mitenkään. Tämmönen kevyt säikähdys näin pääsiäisen kunniaksi.
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!
Ainiin, saatiin uusi kämppä. Se on tossa muutaman kilsan päässä. Ja eikun pakkaamaan!
09.04.2009 - 17:16
Rhea siirtyi sateenkaarisillalle tänään iltapäpäivällä pitkällisten sairasteluiden jälkeen.


Kuva Heikki Siltala

Kuva Heikki Siltala
Hyvästi rakas ♥
09.04.2009 - 08:56
Jäynä on luustoltaan täysin terve koira!
Pessimistinä jäin miettimään sitä kun lonkkakuvassa näkee selkeästi, että oikea lonkka on löysä. Mutta aivan loistavaa, että kumpainenkin on parasta A-luokkaa!!
24.03.2009 - 16:21
Sain tuloksen tänään ja se oli normaali, hienoa :)
23.03.2009 - 19:34
Hyviä ja huonoja kuulumisia. Ensin hyvät. Jäynän kanssa ollaan edistytty treeneissä, alkaa jo keskittymiskykyä löytyä aina sillointällöin. Tottiksia ollaan vaan tehty kun mulla ei ole autoa niin en muihin treeneihin pääse. Noutoakin ollaan opeteltu, erilaisia esineitä jätkä pitää nätisti ja nälväämättä. Toistaiseksi palauttaa ainoastaan patukkaa ja palloa kun nouto on vaan niin yök. Pikkuhiljaa :)
Sitten hunot. Jäynä meinasi purra naapuria tänään. Oltiin ihan normaalisti lähdössä lenkille. Ulko-oven vieressä on penkki jossa naapuri istuskeli lukemassa kirjaa, Jäynä pelkäsi naista niin paljon, että karvat pystyssä ja hampaat irvessä murisi ja hyökki kohden. Naapuri ei vilkaissutkaan Jäynää päin eikä päästänyt pihaustakaan, keskittyi vaan kirjaansa. En tiedä mikä siinä tilanteessa oli niin pelottavaa Jäynän mielestä. On siinä miljoona kertaa ennenkin ollut ihmisiä eikä Jäynä ole niitä pelännyt, ennemminkin ollut innoissaan menossa moikkaamaan.
En tiedä onko nyt taas joku kausi menossa kun muutama viikko sitten Jäynä meinasi purra poliisia. Ja jouluna siskoani Maria. Pentunahan tätä tapahtui enemmänkin mutta se näytti menneen jotakuinkin ohi, mitä nyt pieniä pelkoja on ollut, niinkuin jää, bussipysäkit ja heijastukset. Onneksi se ei ole päässyt puremaan ketään muuta kun minua sillon pentuna eikä ole suurempaa vahinkoa päässyt käymään. Nämä tilanteetkin tulee aina aivan yllättäen ja Jäynä reagoi todella vahvasti ja täysin varoittamatta. Saattaa mennä pitkän ainaa niinkuin ei mitään ja sitten taas. En vaan käsitä mikä niissä tilanteissa on niin pelottavaa että täytyy hyökätä. Nekun ei ole kummoisiakaan juttuja kun tuon aiheuttaa. Ei tässä auta kun olla entistäkin varovaisempi.
20.03.2009 - 15:10
Nyt on lapsi kuvattu. Kuvattiin koko luusto ja tehtiin virallinen silmä- ja sydäntutkimus sekä lähetettiin Tli Vetlabiin. Sydän terve, polvet 0/0, selkä, niska ja olat terveet. Ell arvio kyynäristä 0/0. Lonkat ei sitten niin hyvät olleetkaan, oikea lonkka on löysä. Arvio AB/BC, mutta C:tä odotan. Tli tuloksen pitäisi tulla ensiviikolla, näitä odotellessa.
Mutta pääasia, että mitään muutoksia ei ollut missään eikä elämistä tarvitse rajoittaa mitenkään. Kuvaan lonkat uudestaan samalla kun Frendi menee selkäkontrolliin (sillä on välimuotoinen nikama) joskun parin vuoden päästä. Enää on lapselta silmät tutkimatta ja nekin katotaan nyt tässä keväällä ja sitten vielä joskus nelivuotiaana uudestaan.
Jäynä painoi 16,1kg. Sukulaisiakin oli paikalla. Eläinlääkäriaseman työntekijä omistaa Jäynän pikkuserkun, olipa lupsakka tapaus. Sen lisäksi Neppu-äiteen serkkulikka tuli steriloitavaksi. Kylläpä Jäynä näytti pienelle sukulaislikkojen rinnalla :)
Tässä Jäynän lonkkakuva, muita kuvia en laita kun niissä ei mitään vikaa ollut.

Vaikka kuva onkin huono niin siinä näkyy selvästi oikean lonkan löysyys. Oikea lonkka kuvassa vasemmanpuoleinen.
14.03.2009 - 16:35
Oltiin Jäynän kanssa tänään Tampereen KV näyttelyssä. Tavattiin sielä Step-sisko ja Elmo-veli ja iloisena yllätyksenä myös Tarja-sisko! Oli tosi kiva nähdä sisaruksia pitkästä aikaa :) Kyllä niistä näkee, että ne on samaa pentuetta :)
Jäynä käyttäytyi todella hienosti! Kehässä seisoi kun tatti ja malttoi juosta kunnolla. Muutenkin oli kyllä niin mahtava kakara että! Olen lapsesta kovin ylpeä!
Tuomarina oli brittiläinen Marion Hopkinson ja arvostelu meni suomennettuna näin:
Terävä, ilmeikäs pää. Hyvä otsapenger. Käyttää korviaan jatkuvasti. Puuttuu hieman syvyyttä. Olkavarsi hieman suora. Lyhyt runko-osa. Liikkeet hieman arvaamattomat ja hännän kiinnitys hieman korkea.
JUN EH
Elmo ja Tarja sai ERIn kumpikin ja Step sai EHn. Eli hyvin meni kaikilla :)
Nyt Jäynä leikkii luilla tuossa lattialla, ei puhettakaan, että sitä väsyttäisi vaikka on kohta kellon ympäri koheltanut. Aamu kun aloitettiin pitkällä juoksulenkillä, että saataisiin edes vähän höyryjä päästeltyä.
Seuraavaksi jännitetään luustokuvia jotka on ensi perjantaina. Jäynä on aina liikkunut takapäällän vähän kummasti, saas nähdä miltä sielä nyt sitten näyttää.
|
Kirjoittaja
Tarinoita meidän laumasta. Pääosaa esittää Jäynä joka koheltaa kaikista eniten :)
Jäynä

Wildmagpie's MacGyver Bordercollie uros
Emä: KANS & FIN MVA FIN TVA JK1 BH Pikkupaimenen Never Say Never "Neppu" Isä: FIN AVA JK1 BH PPR1 Laetare Bowler Jack "Space"
|